Ammattikuljettaja Kullas voitti jälleen SM-motocrossissa

Harri Kullas ajoi motocrosskauden toisen SM-osakilpailunsa, kun Vantaan Moottorikerhon edustaja ehti päätyönsä kiireiltä Isosta-Britanniasta kauden kolmanteen osakilpailuun Tampereelle sunnuntaina. MX1-luokan Kullas oli odotetun vahva voittaen kaikki kolme erää. MX2-luokassa SM-osakilpailuvoiton otti Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen.

Harri Kullas oli nopein kuljettaja MX1-luokan aika-ajossa, minkä jälkeen hän voitti kummatkin kilpaerät vieden osakilpailun ykkössijan. Kullas jatkoi voittokulkuaan päivän päättäneessä, MX1- ja MX2-luokkien superfinaalissa.

– Rata oli aika tasainen aika-ajossa ja ensimmäisessä erässä, minkä takia se oli helppo ja nopea. Kuskien väliset erot pysyivät pieninä. Toisessa erässä ja superfinaalissa ajettiin jo selkeästi kuluneemmalla radalla, jolloin hiekkaradalla oli hyvää pattia, piti etsiä ajolinjoja ja itsekin ”leikin” radan kanssa, Kullas kuvaili.

– Otin ensimmäisessä erässä hyvän startin ja nousin nopeasti kärkeen, minkä jälkeen ajoin helposti voittoon. Siitä huolimatta, että jouduin alussa hakemaan ajolinjoja enkä saanut itseäni ”käyntiin”. Toisessa erässä otin yleisön viihdyttämisen takia startin aivan ulkoreunasta, kun paras paikka oli sisällä. Sekin lähtö onnistui. Ajoin pari kierrosta rauhassa kisaa Jere Haaviston ja Karel Kutsarin kanssa, kunnes ohitin heidät. Superfinaalin lähdössä jäin noin kymmenenneksi, mutta olin nopeasti Haaviston takana toisena. Sitten ohitin hänet ja kasvatin eroa ajaen voittoon.

Superfinaalissa toiseksi sijoittui virolainen Karel Kutsar ja kolmanneksi isäntäseura Tampereen Motocrossin Jere Haavisto. Lohjan Seudun Moottorikerhon Emil Silander oli neljäs ja virolainen Indrek Mägi viides. Paras pikkuluokan, eli MX2:n kuljettaja oli virolainen Pihlak Egert, joka ajoi yhdeksänneksi. MX2-luokan kummatkin erät aiemmin päivällä voittanut, Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen kaatui superfinaalin lähtömutkassa ja jäi lopulta yhteistuloksissa 22:ksi. MX2-kuljettajista hän oli kahdeksas.

Kullas ja Vesterinen SM-osakisavoittajat

MX1- ja MX2-luokan SM-osakilpailutulokset laskettiin luokkien erillisten erien perusteella eikä superfinaalia huomioitu niissä. MX1-luokan osakilpailun voitti siis Kullas. Toinen oli Kutsar ja kolmas Haavisto. Neljänneksi eniten pisteitä keräsi Mägi ja viidenneksi Silander.

Mägi johtaa SM-sarjaa epävirallisen pistelaskun perusteella. Kutsar on toisena ja Haavisto kolmantena. Silander on nelospaikalla ja kaksi osakilpailua kolmesta ajanut Kullas viidentenä.

MX2-luokan SM-osakilpailun voitti Vesterinen. Orimattilan Moottorikerhon Mauno Nieminen oli toinen ja Egert kolmas. Nelospaikalle ylsi Karkkilan Moottorikerhon Miska Kumaja ja viidenneksi virolainen Kaarel Tilk.

Vesterinen säilytti MX2-luokan SM-sarjan kärkipaikan. Nieminen on toisena ja kotiradallaan yhdeksänneksi ajanut, Tampereen Motocrossin Kasper Kangasniemi kolmantena. Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Arttu Sihvonen on neljäntenä. Vitospaikalla on loukkaantumisen takia Tampereelta pois ollut, Heinolan Moottorikerhon Sampo Rainio.

Koskiselle ja Mennalle ykköstilat

Alle 20-vuotiaat ajoivat MXJ-luokan kolmannen Suomen Cup -osakilpailunsa Tampereella sunnuntaina. Ykköstilan vei ensimmäistä kertaa urallaan Turun Moottorikerhon Hermanni Koskinen. Seuratoveri Miro Varjonen oli toinen ja Vantaan Moottorikerhon Eelis Viemerö kolmas.

Varjonen johtaa sarjaa ennen Koskista ja Viemeröä.

Alle 15-vuotiaiden MXC/A-luokan kolmannen SM-osakilpailun voitti Turun Moottorikerhon Aaro Menna. Vantaan Moottorikerhon Saku Mansikkamäki oli toinen ja Lohjan Seudun Moottorikerhon Eemil Pesonen kolmas.

Menna ja Mansikkamäki ovat keränneet sarjan piikkipaikalla yhtä paljon pisteitä sekä ajaneet kumpikin kolme erävoittoa ja kolme kakkossijaa. Tampereella viidenneksi sijoittunut, Helsingin Moottorikerhon Simo Koskinen on kolmantena.

Lauantain tiiviissä päivässä sarjajohtajat vahvoilla

Naisten kolmannen Suomen Cup -osakilpailun voitti Tampereella lauantaina Karkkilan Moottorikerhon Ria Virtanen. Toinen oli Kuopion Moottorikerhon Hanna Reinola ja kolmas Porin Moottorikerhon Kiia Ritola. Virtanen johtaa sarjaa ennen Lappeenrannan Moottoripyöräilijöiden Noora Uroa ja Reinolaa.

35-vuotiaiden veteraanien MXV35-luokan kolmannen Suomen Cup -osakilpailun ykkönen oli kauden avausvoittonsa ottanut, Turun Moottorikerhon Janne Metsämäki. Toiseksi sijoittui Orimattilan Moottorikerhon Matti Korkeamäki ja kolmanneksi Tuusulan Moottorikerhon Kimmo Laakso. Porin Moottorikerhon Teemu Sundelin on sarjan kärjessä, Korkeamäki toisena ja Pohjois-Karjalan Moottorikerhon Toni Kuivalainen kolmantena.

45-vuotiaiden veteraanien MXV45-luokan kolmannen Suomen Cup -osakilpailun voittoon ajoi Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik. Toinen oli Turun Moottorikerhon Jarno Mattila ja kolmas Konneveden Moottorikerho/UA:n Tommi Laine. Wiik on sarjan kärjessä ennen Mattilaa ja Karkkilan Moottorikerhon Lari Lehtiötä.

55-vuotiaiden veteraanien MXV55-luokan kolmannessa Suomen Cup -osakilpailussa ensimmäiseksi ajoi Kymen Moottorikerhon Juha Pekka Koirikivi. Toiseksi sijoittui Mikkelin Moottorikerhon Antti Paasonen ja kolmanneksi Karkkilan Moottorikerhon Pasi Virtanen. Koirikivi on sarjan ykkösenä perässään Virtanen ja Paasonen.

125-kuutioisten pyörien MX125-luokan kolmannen Suomen Cup -osakilpailun voitti Vantaan Moottorikerhon Eelis Viemerö. Toinen oli Turun Moottorikerhon Miro Varjonen ja kolmas Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Heikki Vähäpesola. Sarjan kärjessä on Varjonen, toisena Karkkilan Moottorikerhon Kaapo Kalatie ja kolmantena Viemerö.

Nelipyöräisten MX-Quad-luokan toisen SM-osakilpailun voittoon ajoi Quad Racing Finlandin (QRF) Max Karilainen. Kakkossijan vei Botnia Dirt Ridersin Niko Laakso ja kolmas oli QRF:n Jesse Uusitalo. Laakso johtaa sarjaa, missä Karilainen on toisena ja Alavudenseudun Moottoripyöräilijöiden Katariina Sarvikas kolmantena.

Nelipyöräisten, 35-vuotiaiden veteraanien MX-Quad V35 -luokan voittoa juhli Hyvinkään Moottorikerhon Jani Saarinen. Toinen oli QRF:n Jarmo Huhtala ja kolmas Tampereen Motocrossin Mika Vesa.

SML SM-Motocrosskausi jatkuu neljännellä osakilpailuviikonlopulla Orimattilassa 31. heinäkuuta-1.  elokuuta.

Tulokset
SML SM-motocross, osakilpailu 3/6, Tampere su 18.7.2021

Superfinaali (MX1 + MX2)
1. Harri Kullas, VMK, Yamaha
2. Karel Kutsar, Viro, KTM
3. Jere Haavisto, TamMC, Kawasaki
4. Emil Silander, LoSMK, GasGas
5. Indrek Mägi, Viro, Kawasaki
…9. (paras MX2-luokan kuljettaja) Pihlak Egert, Viro, KTM

MX1 (SM 3/6)
1. Harri Kullas, VMK, Yamaha, 50 pistettä
2. Karel Kutsar, Viro, KTM, 44p.
3. Jere Haavisto, TamMC, Kawasaki, 40p.
4. Indrek Mägi, Viro, Kawasaki, 36p.
5. Emil Silander, LoSMK, GasGas, 31p.

MX2 (SM 3/6)
1. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 50p.
2. Mauno Nieminen, OriMK, Husqvarna, 44p.
3. Pihlak Egert, Viro, KTM, 33p.
4. Miska Kumaja, KarkMK, KTM, 33p.
5. Kaarel Tilk, Viro, Husqvarna, 32p.

MXJ (Suomen Cup 3/6)
1. Hermanni Koskinen, TMK, Yamaha, 47p.
2. Miro Varjonen, TMK, Husqvarna, 47.
3. Eelis Viemerö, VMK, Fantic, 38p.
4. Heikki Vähäpesola, ASMP, KTM, 31p.
5. Aapo Lukkarinen, SjMK, Husqvarna, 30p.

MXC/A (SM 3/6)
1. Aaro Menna, TMK, KTM, 50p.
2. Saku Mansikkamäki, VMK, Husqvarna, 47p.
3. Eemil Pesonen, LoSMK, KTM, 38p.
4. Topias Reinikainen, SiMK, KTM, 31p.
5. Simo Koskinen, HMK, Husqvarna, 30p.

Kaikki tulokset
https://speedhive.mylaps.com/Events/1885043

Sarjataulukot
(päivittyvät myöhemmin)
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults