Kuva: Ville Makkonen

Kullas hallitsi motocrossin SM-osakilpailua Siilinjärvellä

Motocrossin ammattikuljettaja Harri Kullas vieraili voitokkaasti Suomen mestaruussarjassa sunnuntaina. Vantaan Moottorikerhon kuljettaja voitti kummatkin MX1-luokan erät sekä superfinaalin Siilinjärvellä.

Iso-Britanniassa työkseen ajava Harri Kullas saapui motocrossin SM-sarjan toiseen osakilpailuun Siilinjärvelle sunnuntaiksi. Kullas hallitsi hiekkaradan tapahtumia, vaikka hän jäikin vielä aika-ajossa toiseksi. Siilinjärvellä kilpailtiin ensimmäistä kertaa SM-sarjassa siten, että pääluokka MX1 sekä MX2 ajoivat kaikki ajojaksot yhdessä. MX1-luokassa kilpaileva Kullas voitti kahden luokan kummatkin yhteiserät sekä päivän päättäneen luokkien yhteisen superfinaalin, missä hän oli kaikista ylivoimaisin.

– Lähdin tänne kokeilemaan pyörääni erilaisia iskunvaimentimien säätöjä kisaoloissa Iso-Britannian mestaruussarjoja ajatellen. Testailin pyörääni koko päivän. Rata kuivui sateen jälkeen todella nopeasti, kului ja tuli pattiseksi, mikä oli hyvä asia testin kannalta. Superfinaaliin löytyivät parhaat säädöt. Pystyin ajamaan mihin vain radalla ja avaamaan heti kaasun sekä ajamaan enemmän jalkatapeilla seisten, mikä on tärkeää tämänlaisella uraisella ja röykkyisellä radalla, Kullas kuvaili.

– Oli oikein mukava päivä.

MX1- ja MX2-luokissa laskettiin osakilpailukohtaiset tulokset kahden erän perusteella siten, että kummassakin luokassa jaettiin luokkakohtaiset SM-pisteet. Kolmannessa yhteisessä erässä, superfinaalissa jaettiin vielä omat, luokkakohtaiset SM-pisteet.

MX1-luokan SM-osakilpailussa Kullaksen takana toiseksi sijoittui virolainen Indrek Mägi, joka nousi epävirallisen pistelaskun perusteella Suomen mestaruussarjan kärkeen. Siilinjärvellä kolmanneksi sijoittui Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen, joka kipusi SM-sarjassa kakkospaikalle. Sunnuntaina kahdeksanneksi jäänyt, Lohjan Seudun Moottorikerhon Emil Silander on pisteissä kolmantena.

Aika-ajon pohjat ajanut, SM-sarjassa toisena ollut Jere Haavisto keskeytti ensimmäisen erän tekniikkamurheisiin. Tampereen Motocrossin kuljettaja oli toisessa erässä kolmas, mikä nosti hänet osakilpailussa kahdeksanneksi. Haavisto ajoi superfinaalissa kuudenneksi. Hän putosi SM-sarjassa viidenneksi.

Kullas, Mägi ja Matikainen muodostivat myös superfinaalin kärkikolmikon.

SM-sarjan avauksen Karkkilassa toukokuussa voittanut, Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvonen ei ajanut Siilinjärvellä, koska hän käynnisti MM-kautensa MXGP-luokan avauksessa Venäjällä.

MX2-luokan osakilpailun Siilinjärvellä voitti Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen, joka oli myös superfinaalin paras MX2-kuljettaja seitsemännellä sijallaan. MX2-luokan SM-osakilpailussa toinen oli Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste ja kolmas Orimattilan Moottorikerhon Mauno Nieminen.

Hallitseva SM-hopeamitalisti Vesterinen nousi SM-sarjan kärkeen. Kauden avauksen voittanut, Heinolan Moottorikerhon Sampo Rainio keskeytti ensimmäisen erän Siilinjärvellä. Hän oli toisessa erässä neljäs ja superfinaalissa MX2-kuljettajista toinen. Rainio jatkaa SM-kautta sarjan kakkospaikalla. Kolmantena on Nieminen.

Varjoselle ensimmäinen osakilpailuvoitto

Alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan Suomen Cupin toisen osakilpailun voitti Siilinjärvellä Turun Moottorikerhon Miro Varjonen, jolle ykköstila oli uran ensimmäinen. Toiseksi ajoi Sipoon Moottorikerhon Arttu Sahlsten ja kolmanneksi Keravan Motoristiseuran Tiitus Enjala.

Varjonen nousi sarjan kärkeen, kun Karkkilassa erät voittanut Kaarina Motocrossin Mikael Palohuhta oli epäonninen. Palohuhta jäi ensimmäisessä erässä 18:ksi eikä ajanut toista erää. Hän putosi pisteissä seitsemänneksi. Sarjan kakkospaikalla on Siilinjärvellä neljänneksi sijoittunut, Turun Moottorikerhon Hermanni Koskinen. Vantaan Moottorikerhon Eelis Viemerö sijoittui sunnuntaina kuudenneksi, mikä nosti hänet sarjan kolmospaikalle.

Alle 15-vuotiaiden SM-sarjan toisen osakilpailun ykkönen oli Turun Moottorikerhon Aaro Menna. Vantaan Moottorikerhon Saku Mansikkamäki sijoittui tasapisteissä toiseksi. Helsingin Moottorikerhon Simo Koskinen oli kolmas.

Mansikkamäki johtaa Suomen mestaruussarjaa, missä Menna on toisena ja Koskinen kolmantena.

Sivuvaunujen SM-sarja käynnistyi

Kangasalan Moottorikerhon Matti Sipilä ja Hyvinkään Moottorikerhon Jussi Veräväinen voittivat sivuvaunujen Suomen mestaruussarjan avauksen Siilinjärvellä lauantaina. Toiseksi ajoivat virolaiset Markus Normak ja Karl-Albert Kasesalu. Kolmansia olivat Tuusulan Moottorikerhon Iiro Takalo ja Sipoon Moottorikerhon Johan Grönqvist.

Naisten Suomen Cupissa nähtiin uusi voittaja, kun Lappeenrannan Moottoripyöräilijöiden Noora Uro otti uransa ensimmäinen erä- ja osakilpailuvoiton. Kauden toisessa osakilpailussa kakkoseksi sijoittui sarjaa johtava, Karkkilan Moottorikerhon Ria Virtanen. Kolmas oli Kuopion Moottorikerhon Hanna Reinola.

Tuusulan Moottorikerhon Kimmo Laakso piipahti voittoisasti 35-vuotiaiden veteraanien MXV35-luokan Suomen Cupissa. Toinen oli sarja-avauksen voittanut, Porin Moottorikerhon Teemu Sundelin. Kolmanneksi korkeimmat pisteet keräsi Pohjois-Karjalan Moottorikerhon Toni Kuivalainen.

Sipoon Moottorikerhon Alexander Wiik jatkoi voittokulkuaan 45-vuotiaiden veteraanien MXV45-luokan Suomen Cupissa. Konneveden Moottorikerho / UA:n Tommi Laine oli toinen ja Turun Moottorikerhon Jarno Mattila kolmas.

55-vuotiaiden veteraanien MXV55-luokan Suomen Cup -osakilpailun voiton nappasi Nummelan Moottorikerhon Jyrki Idman. Kymen Moottorikerhon Juha Pekka Koirikivi keräsi tasapisteet erävoitolla ja kakkossijalla ollen yhteistuloksissa toinen. Kolmanneksi sijoittui Kangasalan Moottorikerhon Jorma Kakko.

125-kuutioisten pyörien MX125-luokan Suomen Cupin toisen osakilpailun voitto matkasi Heinolan Moottorikerhon Eliel Lehtiselle, joka nousi sarjajohtajan paikalle. Kakkonen oli Karkkilan Moottorikerhon Kaapo Kalatie ja kolmas Turun Moottorikerhon Miro Varjonen. Lehtinen oli sunnuntaina ykkönen MX2-luokan SM-avauserässä ottaen uransa ensimmäisen Suomen mestaruussarjan erävoiton aikuisissa. Hän oli SM-osakilpailussa neljäs.

SML SM-Motocrosskausi jatkuu kolmannen osakilpailuviikonlopun merkeissä Tampereen Kaanaassa 17.-18. heinäkuuta.

Tulokset
SML SM-motocross, osakilpailu 2/6, Siilinjärvi su 13.6.2021

Superfinaali (MX1 + MX2)

1. Harri Kullas, VMK, Yamaha
2. Indrek Mägi, Suomi, Kawasaki
3. Juuso Matikainen, OriMK, Husqvarna
4. Emil Silander, LoSMK, GasGas
5. Karel Kutsar, Suomi, KTM
…7. (paras MX2-luokan kuljettaja) Matias Vesterinen, IMK, KTM

MX1 (SM 2/6)
1. Harri Kullas, VMK, Yamaha, 50 pistettä
2. Indrek Mägi, Suomi, Kawasaki, 40p.
3. Juuso Matikainen, OriMK, Husqvarna, 34p.
4. Karel Kutsar, Suomi, KTM, 33p.
5. Rene Rannikko, KeMS, Yamaha, 30p.

MX2 (SM 2/6)
1. Matias Vesterinen, IMK, KTM, 45p.
2. Kim Savaste, VMK, Honda, 44p.
3. Mauno Nieminen, OriMK, Husqvarna, 36p.
4. Eliel Lehtinen, HeMK, KTM, 34p.
5. Kasper Kangasniemi, TamMC, KTM, 32p.

MXJ (Suomen Cup 2/6)
1. Miro Varjonen, TMK, Husqvarna, 50p.
2. Arttu Sahlsten, SiMK, KTM, 40p.
3. Tiitus Enjala, KeMS, Yamaha, 36p.
4. Hermanni Koskinen, TMK, Yamaha, 34p.
5. Aapo Lukkarinen, SjMK, Husqvarna, 34p.

MXC/A (SM 2/6)
1. Aaro Menna, TMK, KTM, 47p.
2. Saku Mansikkamäki, VMK, Husqvarna, 47p.
3. Simo Koskinen, HMK, Husqvarna, 40p.
4. Eemil Pesonen, LoSMK, KTM, 33p.
5. Iiro Tofferi, HyMK, KTM, 32p.

Kaikki tulokset
https://speedhive.mylaps.com/Events/1868813

Sarjataulukot
(päivittyvät myöhemmin)
https://motti.moottoriliitto.fi/sml/fi/publicRankResults

Tiedote: Marko Vihriä

Kuva: Ville Makkonen