Lippu.fi on Suomen Moottoriliiton uusi yhteistyökumppani

Suomen Moottoriliitolla on edessään vauhdikkaat vuodet. Uusi yhteinen virta näkyy kevään myötä vahvasti liiton lajien toiminnassa, kun uutta yhteistä sykettä on rakennettu alkuvuodesta lanseeratun 0-100 -konseptin myötä.  Konsepti tuo moottoripyörä- ja moottorikelkka urheilun lähelle meitä kaikkia.

0-100 on yhtä kuin tarinat ja ihmiset lajien parissa. Moottoriliiton lajit ovat vauhdikkaita, kiinnostavia, jännittäviä ja koukuttavat niin harrastajat, kilpailijat kuin penkkiurheilijat mukaansa. Tavoitteena on tuoda lajit lähemmäs urheilusta kiinnostunutta suurta yleisöä, lisätä mediakiinnostavuutta ja kehittää kilpailutapahtumien sisältöjä. Moottoriliiton tavoitteet ovat kovat ja tiimiin halutaan/kootaan Suomen kovimmat tekijät ja osaajat.  

“Olen erittäin innoissani, että meillä on nyt Suomen suurin tapahtumien lipunmyynnin- ja markkinoinnin kumppani tiimissämme! Yhteistyö Lippu.fi kanssa tuo osaamista ja laatua tavoitteidemme saavuttamiseen. Edessä on uudistuksia ja paljon työtä. Siksi onkin tärkeää, että meillä on parhaat mahdolliset lipunmyynnin ratkaisut ja vaikuttavat markkinointikanavat käytössämme Lippu.fi ammattilaisten ja tehokkaiden markkinointikanavien kautta, iloitsee Moottoriliiton kumppanuuksista ja markkinoinnista vastaava,” Rivents Oy:n toimitusjohtaja Riia Martinoja. 

Lippu.fi rakentaa yhteistyössä Moottoriliton kanssa yhtenäisen 0-100 lipunmyynnin-verkkokaupan, jolloin tulevaisuudessa kaikki Moottoriliiton alaisten lajien tapahtumien liput löytyvät yhdestä osoitteesta. Tämän vuoden aikana kokonaisuuteen siirrytään asteittain ja uutta tekemistä rakennetaan kerhojen ja kilpailun järjestäjien kanssa yhdessä. Yhteistyön myötä uusi sujuvampi lipunmyyntijärjestelmä auttaa ja helpottaa kerhojen lipunmyynnin järjestämistä eri tapahtumissa. Kerhot saavat myös tuleviin kisoihin markkinointitukea Lippu.fi kanavien ja Moottoriliiton 0-100.fi markkinoinnin avulla.

”Uusi myynti- ja markkinointiyhteistyö Moottoriliiton kanssa on meille suuri kunnia. Lähdemme erittäin mielellämme yhteistyössä laajentamaan Moottoriliiton eri lajien saavutettavuutta suuremmalle yleisölle. Pidämme näinä aikoina tärkeänä sitä, että voimme tarjota kuluttajille mahdollisuuden ennakkolippujen ostoon ja maan kattavin myyntiverkostomme takaa sen, että lippujen ostaminen on kuluttajille helppoa paikasta riippumatta. Lisäksi valjastamme ennakkolipunmyynnin tueksi tehokkaan markkinointimme ja asiakaspalvelumme”, kertoo Lippu.fi myyntijohtaja Kai Tervonen.

Korona epidemia on haastanut kilpailun järjestäjien vaativaa työtä entisestään. Erilaiset ajat toivat kuitenkin vauhtia myös keskitetyn lipunmyyntijärjestelmän edistämiselle. Moottoriliitto näkee merkittäviä etuja keskittämisessä niin taloudellisesti, mutta ennen kaikkea markkinoinnin näkökulmasta. Keskittämällä pystytään tulevaisuudessa myös helpommin kohdentamaan täsmällisesti markkinointia ja viestintää moottoriurheilusta ja urheilusta kiinnostuneiden saataville.

”Olemme innoissamme, että Lippu.fi on tukenamme rakentamassa uutta vahvaa pohjaa Moottoriliiton ytimen tueksi valmennuksen, junioritoiminnan ja kerhojen elinvoimaisuuden edistämisessä.”

”Monet meidän kerhoistamme ovat siirtyneet jo viime kesän aikana sähköiseen lipunmyyntiin yleisö rajoituksista johtuen. Sähköisen lipunmyynnin edut ovat tulevaisuudessa entistä merkittävämpää, kun pystymme myös hyödyntämään valtakunnallista markkinointia tehokkaammin. Tämä vaatii meiltä valtavasti yhteistyötä ja halua tehdä asioita yhteisen päämäärän eteen. Uskon kuitenkin, että yhteisillä tavoitteilla meillä on mahdollisuus ottaa isojakin askeleita ja tuoda kiinnostava lajikirjomme esiin niiden ansaitsemaan valokeilaan. Tämä kaikki auttaa ja tukee Moottoriliiton tekemistä kaikilla tasoilla nyt ja tulevaisuudessa,” vakuuttaa Moottoriliiton pääsihteeri Ville Salonen.